Virkistystä ikääntyneille – Kouvolan kesä 2020

Ihmisiä juhlimassa kesällä Kouvolatalon puistossa.

Eloa ja iloa kouvolalaisille ikäihmisille sekä koko perheelle! Ilmoittaudu ja tule mukaan esiintymään kulttuuritalojen ulkolavoille sekä lähipuistoon laulaen, musisoiden, runoillen, tanssien yms. pienimuotoisella tapahtumalla!

Kesä on perinteisesti Kouvolassa tapahtumien kulta-aikaa. Koronan aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi moni isompi perinteinen tilaisuus on siirretty syksyyn tai ensi vuodelle. Pienimuotoisia kokoontumisia pystytään kuitenkin taas järjestämään ottamalla huomioon turvallisuusnäkökohdat koronaviruksen ehkäisyssä. Tämä koskee myös alle 50 henkilön tapahtumia. Turvallisuus varmistetaan tapahtuman järjestäjien ja esiintyjien toimesta turvaetäisyyksien sekä käsi- ja yskimishygieniaohjeistuksen kautta.

Kouvolan kaupungin kulttuuripalvelut haastaa kaikki kaupungin järjestöt, ryhmät ja taiteilijat mukaan! 20 ensimmäiselle esiintyjälle luvataan huolehtia tila- ja kulukustannuksista kaupungin toimesta.

Tapahtuma on mahdollista järjestää Kouvolatalon tai Kuusankoskitalon ulkonäyttämöillä elokuussa ti-pe klo 18 mennessä sekä la-su klo 17 mennessä. Kulttuuritalojen kahvilat ja galleriatilat sekä Poikilo-museoiden näyttelyt ovat samalla kertaa yleisön koettavissa! Tapahtumia markkinoimme kaupungin toimesta.

Ilmoittaudu mukaan sähköisellä lomakkeella! Hakemukset käsitellään 27.7. alkavalla viikolla.

Lisätietoja:
22.6.- 24.7. markkinointisuunnittelija Jasmin Kaalinpää
Kouvolan kaupunki
p. 020 615 7123
jasmin.kaalinpaa@kouvola.fi

27.7. kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa
Kouvolan kaupunki
puh. 020 615 8591
jaana.vuorio-palmumaa@kouvola.fi